Pikkugalagot Mbolololla ja Ngangaossa saattavat olla uusi laji tieteelle.
Pikkugalagot ovat pieniä kädellisiä. Ne kuuluvat puoliapinoihin kuten Madagasgarilla elävät makit.
Sekä Ngangao, että Mbololo ovat vuorten huippuja. Näitä huippuja ympäröivissä metsissä pikkugalagot ovat olleet eristyksissä toisistaan ja muista populaatioista 0,9-2 miljoonaa vuotta.
Mbololo vuoren pikkugalago pilvisessä trooppisessa metsässään
Siinä on hyvin aikaa kehittyä omaksi lajikseen.
Pikkugalagot ovat kryptisia, eli eri lajit näyttävät hyvin samanlaisilta. Ulkonäön perusteella niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Pikkugalagoissa on kokoeroja. Mbolololla elävä pikkugalago on selvästi isompi kuin Ngangaossa elävä. Ja Ngangaossa elävä pikkugalago on isompi kuin rannikolla elävä Kenian rannikkopikkugalago (Paragalago cocos).
Rannikon pikkugalago, kuvattu Diani Beachillä olevassa metsässä
Mbololon, Ngangaon ja rannikon pikkugalagoiden äänteet eroavat toisistaan jonkin verran.
Pikkugalagot ovat hyönteissyöjiä. Ne elävät perheryhminä.
Ne etsivät hyönteisiä öisin yksin ja perheryhmän jäsenet kutsuvat välillä toisiaan, johon muut vastaavat. Näin pikkugalagot tietävät missä muut ovat menossa.
Aamuisin kokoonnutaan yhteen. Ryhmän johtaja kutsuu kaikkia, joskus eläimet laulavat yhdessä. Sen jälkeen ne menevät puun sisällä olevaan onkaloon yöksi.
Ngangaossa pikkugalagoita on jäljellä vain noin 10 yksilöä. Tiedämme tämän sillä olemme jäljittäneet niitä jo neljän vuoden ajan. Ngangao on kooltaan vain 1,2 km2.
Mbololon metsässä pikkugalagoita on enemmän, ehkä noin 100 yksilöä. Tarkka arviointi on mahdotonta, sillä Mbololon rinteet ovat niin jyrkät ettei niitä voi järjestelmällisesti tutkia.
Google Earth kartta, jossa näkyy Ngangao, Mbololo ja rannikon Shimba Hills suojelualue. Nganagao ja Mbololo kuuluvat Taitavuoriin, niitä ympäröi suuri Tsavon luonnonsuojelualue.Miltei kaikki metsät on Taitavuorilta hakattu maanviljelyksen ja puuplantaasien tieltä. Jäljellä olevat metsät ovat vuorten huippujen ympärillä ja niin jyrkkiä, ettei niitä ole voitu ottaa viljelyskäyttöön.
Pikkugalagot eivät voi siirtyä metsästä toiseen, sillä ne eivät voi ylittää viljelyksiä.
Pikkugalagot voivat laskeutua maahan, mutta yleensä ne vain pikaisesti käyvät maassa ja hyppäävät pikaisesti takaisin puuhun.
Miten testi meni? Voit lähettää vastauksesi kuvana osoitteeseen hanna.z.rosti(at)helsinki.fi
Mutta ongelmana on se, että pikkugalagoita ei ole saatu pyydystettyä, ja DNA näyte puuttuu.
Pikkugalago Mbololon metsästä. Vaalea väri kuvassa johtuu siitä että yöllä metsä on pilven peitossa.
Pikkugalagot ovat erittäin nopeita, ne liikkuvat hyppimällä.
Pikkugalagot ovat hyönteissyöjiä, ja trooppisessa metsässä niillä on paljon ruokaa tarjolla. Olemme huomanneet että arat pikkugalagot välttävät loukkuun joutumista tehokkaammin kuin mikään muu eläin vuoristometsässä.
Mitä eroja Taitan pikkugalagopopulaatioilla on verrattuna Kenian rannikolla tavattavaan rannikkopikkugalagoon?
Ääntely. Nganagaon ja Mbololon pikkugalagojen ääntely eroaa selvästi rannikon galagoista. Eroa on myös Ngangaon ja Mbololon välillä. Se ei ole mikään ihme, sillä Ngangao ja Mbololo ovat olleet toisistaan eristyksissä 900 000 vuotta.
Koko. Mbolololla elävä pikkugalago on selvästi suurempi kuin Ngangaon pikkugalago. Ngangaon pikkugalago on taas selvästi suurempi kuin rannikon pikkugalago. Vuorilla elävät lajit ovat siis suurempia kuin alangolla.
Elinympäristö. Ngangaon ja Mbololon pikkugalagot elävät metsän sisäosissa ja välttelevät ihmistä. Vaikka alue on tiheästi asuttu, ihmiset saivat tietää pikkugalagojen olemassa olosta vasta meidän tutkimuksiemme myötä. Rannikkopikkugalagoa tavataan myös ihmisten puutarhoista ja kookospalmuista, siitä on peräisin myös rannikon pikkugalagon latinalainen nimi Paragalago cocos. Ngangaossa pikkugalagot elävät 1700-1950 metrin korkeudella merenpinnasta ja Mbolololla 1500-1600 m.
On todennäköistä että vuorilla elävät populaatiot ovat relikti – jäännöspopulaatioita joskus laajemmalle levinneestä pikkugalagopopulaatiosta. Mutta ovatko ne kehittyneet omaksi lajikseen?
Miksi lajistatuksella on merkitystä?
Kun lajia ei tunneta, sen suojeluun on vaikea saada hankittua rahoitusta. Mikäli Taitan pikkugalagot tunnistettaisiin, ne saisivat paljon huomiota tiedotusvälineissä. Tämä huomio voisi toivottavasti johtaa lajien tehokkaampaan suojeluun. Lisäksi erittäin köyhällä alueella, jokainen matkailija vaikuttaa paikallisten haluun suojella luontoa positiivisesti.
Kuinka kauan populaatiot ovat olleet eristyneinä toisistaan?
Ngangao ja Mbololo ovat olleet eristyneinä toisistaan noin 900 000 vuotta. Ja yhteys rannikolla eläviin pikkugalagoihin on katkennut noin kaksi miljoonaa vuotta sitten. Siinä on ollut hyvin aikaa sopeutua elinympäristöön ja kehittyä omaksi lajikseen.
Voivatko Taitan pikkugalagot kuolla sukupuuttoon?
Kyllä. Ngangaossa on jäljellä noin 10 pikkugalagoa. Mbolololla pikkugalagoja on ehkä noin 100. Mbololon jyrkät rinteet estävät tarkemman populaatiokoon arvioinnin. Näin pienet populaatiot ovat alttiita sukusiitokselle, sairauksille ja sattumille.
Miten lajit voitaisiin pelastaaa sukupuutolta?
Tarvittaisiin uutta rahoitusta ja panostusta DNA näytteiden hankintaan.
Ngangaon ja Mbololon metsien suojelu ja niiden pinta-alan kasvattaminen on kriittisen tärkeää pikkugalagoiden tulevaisuuden varmistamiseksi.
Taitavuorten pikkugalagoNgangaonmetsästä
Pikkugalagoiden lajistatuksen voi selvittää vain tutkimalla niiden DNA:ta. Pikkugalagot näyttävät hyvin samanlaisilta. Voit testata tunnistatko itse eri pikkugalagot tästä
Kenian rannikkopikkugalago (Paragalago cocos), Diani Beach, Mombasa, Kenya
Keniassa metsissä liikkuminen öisin on tabu. Harvoilla riittää rohkeutta liikkua metsissä öisin. Benson on paikallinen luonnonsuojelija ja hänelle tämä projekti on ollut hyvin tärkeä.
Bensonin kädessä on Fenix TK25RED taskulamppu. Näitä lamppuja olemme käyttäneet alusta saakka. Eläimet eivät näe punaista valoa, ja tämä taskulamppu mahdollistaa sen, että voimme seurata eläinten käytöstä aivan kuin emme olisi siellä. Se on todella harvinaista maailmassa, missä eläimet yleensä todella pelkäävät ihmistä. Punaisessa valossa metsä näyttää satumaiselta.
Helsingin Sanomien toimittajan Petja Pellin ja kuvaaja Mika Rannan tarina tavoittaa juuri sen jännityksen, ihmetyksen, ilon näiden eläinten näkemisestä ja ihmeellisyydestä. Ja myös sen surullisuuden siitä, että niillä on jäljellä enää noin kolme neliökilometriä metsiä.
Aivan metsän vierestä alkavat pienviljelykset. Näiden viljelyksien sato on tärkeä elinkeino paikallisille ihmisille. Siten alueen uudelleenmetsitys tulee tapahtua yhdessä heidän kanssaan.
On selvää, että näiden vuoristometsien hakkuut ovat aikaansaaneet laajan kuivuuden joka jatkuu ympäröiville savanneille. Vieressä on valtava Tsavon luonnonsuojelualue, joka on riippuvainen Taitavuorilta tulevasta vedestä. Paitsi että vettä ei enää juuri tule, koska sateita saadaan vähemmän ja laaja väestö käyttää veden ennenkuin se saavuttaa savannin. Samaan aikaan norsupopulaatiot kasvavat, janoiset norsut kaatavat puita ja aiheuttavat monien muiden lajien – jotka ovat puista riippuvaisia, kuten monien antilooppien ja seeprojen selviämistä kuivan kauden yli.
Taitalla alkuperäismetsiä hävitettiin monista syistä. Yksi tekijä olivat lähetyssaarnaajat, jotka uskoivat, että tällä alueella voitaisiin harjoittaa metsätaloutta kuten heidän lähtömaissaan. Alkuperäismetsiä hävitettiin puuviljelmien tieltä. Nyt eukalyptus on monin paikoin aiheuttanut vakavan ekologisen katastrofin, ja aiheuttanut satojen ellei tuhansien lajien sukupuuton tai sen vaaran. Eukalyptusmetsät kuivattavat ja köyhdyttävät maaperää. Ne ovat täysin tyhjiä muista lajeista. Lisäksi eukalyptusmetsät palavat usein, mihin alueen muut lajit eivät ole tottuneet lainkaan.
This rare footage shows Taita tree hyrax feeding and moving in the indigenous forest of Taita Hills 2020. Filmed by Benson Lombo, edited by Hanna Rosti.
Short video introduction to tree hyraxes, with unique footage
Video of tree hyraxes filmed at night with night binoculars
As far as we know this is first video of tree hyraxes filmed at night. Tree hyraxes in East Africa are extremely shy, and difficult to observe. Usually they vanish in to the canopy when seen, or before humans can see them.
Mwalua Wildlife Trust was founded by Patrick Kilonzo to provide drinking water for animals suffering from lack of water during the dry season. As Water for Elephants has been success, many more work needs to be done. Volunteers from all over the world are welcome to join
Test if you identify animals from thermal imaging camera. Animals in the video are nocturnal and live in indigenous cloud forests of Taita Hills, Kenya. These animals are surviving on the last fragments of indigenous forest.
Tsavo West is one of most beautiful places in the world. And one of world largest conservation areas. This short film introduces scenery of Tsavo West and its most common animals. Peter also visits Chaimu crater and Mzima springs.
African wood owl looking for Taita mountain dwarf galago, that just escaped from him.
In Taita Hills of Kenya African wood owl (Strix woodfordii) is quite common. Owl couple keep contact with each other by calling. Interestingly male and female can counter call with similar calls, or female may use different call.
African wood owl from Ngangao Forest Taita Hills in 2019.
Counter calling of African wood owl couple from Taita Hills.
African wood owl male and female counter calling
Male makes a series of rapid, clear hoots, and the female answers with higher pitched, more leisurely hoots.
This is spectrogram of the part of calling sequence above made with Raven 1.6 Pro. On vertical axel you can see frequency and on horizontal axel the time. African wood owl hoots have fundamental (lowest) harmonic (lowest line) bellow 1 kHz. Calls coming near the recorder have stronger spectrogram. Above African wood owl there is another bird? with long chirr, and above that there are cicadas. So owls and cicadas can be easily heard simultaneously, as they use different frequencies.
Different call of a female African wood owl from Taita Hills
Hoot of a African wood owl female with nice lowering pitchSpectrogram of a female African wood owl, a single hoof with slight rise in the middle. Given also as a response to call above. Call is using frequency about one kHz. Black belt between 5-12 kHz are cicada choir.
African wood owls in Taita Hills are about the size of the crow, 30-35 cm, weighing 240-350 grams. African wood owl eats mainly insects.
African wood owl looking for prey. Taita Hills 2019.
They can’t see red flashlight, which has enabled me to watch them without them without owls paying any attention for me.
African wood owl looking for insects or small mammals to prey on. Taita Hills 2019.
Mainly insectivorous, however they also catch small mammals… In Taita Hills African wood owls hunt also Taita mountain dwarf galagos that are almost extinct. For dwarf galagos this owl may be the ultimate reason for extinction.
From the behind coloring has beautiful shades of brown. Taita Hills 2019.
Reason for extremely low population numbers in dwarf galagos is loss of habitat, as forests have been cleared for fields. However, in these small remaining patches of forest, the probability of dwarf galago being hunted by wood owl increases. They share same territories every night. Dwarf galagos are dependent on refugee sites in hollow trees. Only very old trees are have hollows or are completely hollow.
Distribution and conservation status
African wood owl has extremely large distribution in Africa. Conservation status is Least Concern LC. Populations seem to be stable. However there is no long term research about the species
Distribution map of African wood owl by BirdLife International. BirdLife International (2020) Species factsheet: Strix woodfordii. Downloaded from http://www.birdlife.org on 08/05/2020.
Geographic range from Avibase with four subspecies: These subspecies have considerable differences in their coloration.
Strix woodfordii woodfordii: southern Angola to southern Democratic Republic of the Congo, southwestern Tanzania, Botswana, and South Africa
Strix woodfordii nuchalis: Senegambia and Bioko Island to South Sudan, Uganda, western Democratic Republic of the Congo, and northern Angola
Strix woodfordii umbrina: Ethiopia and eastern South Sudan
Strix woodfordii nigricantior: southern Somalia to Kenya, Tanzania, Zanzibar, and eastern Democratic Republic of the Congo
African wood owl has horizontal stripes. Taita Hills 2019.
Taxonomy
Genus Strix was created by Linnaeus 1758 for earless owls. Strix owls do not have ear tufts. There are 22 species of genus Strix in the world. They are medium to large in size and live in forests. Strix owls are found around the world. African wood owl has four subspecies as described earlier.
Here is Ural owl (Strix uralensis) from my home. This owl was found dead by my father in Finland 1970 and stuffed. Ural owl is much bigger than African wood owl. In Finland these owls are known for their strong protective behavior against people who put rings to baby owls feet.As an adaptation to cold climate the feet have feathers also.
African wood owl scratching his ear. Taita Hills 2019.
Taitan puutamaani (Dendrohyrax sp.) on äänekäs, noin 2-5 kg painava yöaktiivinen, suurta marsua muistuttava eläin.
Video Taitan puutamaaneista ja puutamaaneista yleensä elokuu 2022.
Nimensä mukaisesti se elää puissa. On hämmästyttävää miten pulska eläin kykenee kiipeilemään puissa vain kolmella töppömäisellä varpaallaan.
Taitan puutamaaniuros. Urokseksi yksilön tunnistaa kulmikkaista syöksyhampaista ja suuresta koosta. Vatsa on vaalea, viiksikarvat paksut ja vahvat. Nakkimaisten varpaiden avulla liikkuminen korkeassa latvustossa on hieman kömpelöä.
Tamaaneja on olemassa kolme ryhmää. Puutamaanit, kalliotamaanit ja pensastamaanit. Tamaanit kuuluvat Paenungulatoihin, joihin kuuluvat niiden lisäksi norsut ja manaatit.
Vaikka puutamaani siis muistuttaa ulkonäöltään jyrsijää, se on läheisempää sukua norsuille ja manaateille
Puutamaanit syövät lehtiä. Vastaavassa ekologisessa lokerossa elävät koalat Australiassa ja laiskiaiset Etelä-Amerikassa.
Puutamaaneja elää vain Afrikassa. Afrikassa tunnistettuja lajeja on kolme: idän puutamaani (Dendrohyrax validus), lännenpuutamaani (Dendrohyrax dorsalis) ja puutamaani (Dendrohyrax arboreus).
Puutamaaneista tiedetään hyvin vähän. Puutamaanien monimuotoisesta ääntelystä ei ole julkaistu ainuttakaan artikkelia. Eläinten populaatioden tiheyttä on pyritty arviomaan laskemalla niiden käyttämien vessojen, latriinien, määrää.
On todennäköistä, kuten myös Afrikan eläimistön perusteos Mammals of Africa (Kingdon 2013) toteaa, että lajeja on todennäköisesti paljon enemmän.
Lajeja on enemmän siksi, että populaatiot ovat eläneet eristyneinä omien vuoriensa huipuille tai savannin ympäröimiin metsäsaarekkeisiin miljoonien vuosien ajan.
Pitkä eristys on todennäköisesti johtanut lajiutumiseen. Ainakin Taitan puutamaanin ääntely on aivan erilaista kuin muiden puutamaanien ääntely.
Äänivertailu on tärkeää sillä äänistä yksilötkin tunnistavat lajikumppaninsa ja saavat monenlaista tietoa ääntelevästä eläimestä.
Nämä kuvat ovat ensimmäisiä, mitä on koskaan otettu puutamaaneista käsivaralta.
Tämä yksilö on nuorehko naaras. Syöksyhampaat ovat pienehköt. Puutamaani jäi katselemaan meitä pitkäksi aikaa vain parin metrin päähän, kunnes se jatkoi matkaansa puuta ylöspäin.
Emeritiusprofessori Simon Bearder, joka on tehnyt Afrikassa kenttätöitä yli 40 vuoden ajan, on hämmästellyt lukuisia kertoja miten olen onnistunut saamaan valokuvia puutamaaneista. Hänen mukaansa tutkijat eivät ole koskaan ennen päässeet näkemään eläimiä. Se selittää myös osaltaan sitä miksi puutamaaneja ei ole juuri tutkittu aikaisemmin.
Puutamaanien erityispiirteet
Puutamaaneilla on monia erityisiä piirteitä mitkä mahdollistavat niiden elämän korkeissa Afrikan sademetsissä, käyttäen ravinnokseen ainoastaan lehtiä. Osa näistä erityispiirteistä liittyvät puutamaanien evoluutiohistoriaan.
Hampaat muistuttavat sarvikuonon ja hevosen hampaistoa
Ruuansulatusjärjestelmä on monimutkainen ja erilainen kuin kaikilla muilla lajeilla
Ravintoköyhä, kuitupitoinen lehtiravinto vaatii paljon aikaa ruuan sulatteluun, puutamaanit lepäävät suuren osan päivästä ja yöstä.
Vatsa on suuri ja pullea.
Aineenvaihdunta on hidasta ja ruumiinlämpö on alhaisempi kuin muilla nisäkkäillä.
Alhainen lämpötila mahdollistaa urosten sisäiset kivekset.
Selkäranka on ylöspäin kaartunut.
Viiksikarvatyyppisiä karvoja on kaikkialla kehossa, ne todennäköisesti auttavat suunnistamaan pimeydessä.
Ei tiedetä miten hyvin ne näkevät pimeydessä. Kuvani viittaavat siihen että Taitan puutamaanilla saattaa olla jonkinlainen tapedum lucidum kalvo. Kalvo joka saa useimpien nisäkkäiden silmät loistamaan pimeydessä, kun niihin osoittaa valolla.
Erittäin monimuotoinen ja äänekäs kommunikaatiojärjestelmä. Puutamaaneja pidetään yksineläjinä, on kuitenkin ristiriitaista miksi yksineläjä käyttäisi näin paljon energiaa (jota on puutamaaneilla ravinnonköyhyyden vuoksi vähän) vilkkaaseen vokaaliseen kommunikaatioon. Tosin suurin osa kommunikaatiosta on suunnattu pitämään lajikumppanit loitolla ravintolähteenä toimivasta puusta.
Erittäin tärkeitä ovat päiväpesinä toimivat puiden onkalot, ilman päiväpesää puutamaani on hyvin suojaton.
Taitan pikkugalago (Paragalago sp.) on äärimmäisen uhanalainen kädellinen. Lajia esiintyy ainoastaan kahdessa metsäsaarekkeessa, noin kolmen neliökilometrin alueella.
Taitan pikkugalago, kuvassa näkyvä puunrunko on vain noin 2-3 cm halkaisijaltaan. Eläin painaa vain noin 80-140 grammaa.
Lajia ei ole virallisesti tunnistettu.
Taitan pikkugalagon havaitsivat ensimmäisen kerran Andrew Perkin, Simon Bearder, Thomas Butynski, Benny Bytebier, Bernard Agwanda vuonna 2002. Tässä linkki ensimmäiseen artikkeliin: The Taita Mountain Dwarf Galago Galagoides Sp: A New Primate for Kenya Artikkeli julkaistiin Journal of East African Natural History lehdessä.
Pikkugalagon tunnistuksella olisi kiire, sillä pikkugalago saattaa kuolla sukupuuttoon.
Lajin tunnistaminen ja uhanalaisuus-statuksen saaminen edistäisi merkittävästi luonnonsuojelutyötä.
Lajien tunnistus pikkugalagoilla perustuu erityisesti äänteiden, morfologian ja DNA:n vertailuun.
Taitan pikkugalago kuulostaan Kenian rannikkopikkugalagolta (Paragalago cocos). Mutta koska lajit ovat olleet erillään toisistaan jo miljoonia vuosia, on mahdollista että ne eroavat muilla tavoilla.
Taitan pikkugalagon esiintyminen kaukana ja eristyneenä Kenian rannikkopikkugalagon alueista antaa sille jo Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) ohjeiden mukaan alalajin statuksen.
Taitan pikkugalago elää kahdessa suuremmassa jäljellä olevassa metsäsaarekkeessa. Nämä metsät ovat vuorten huipuilla 1400-1950 metrin korkeudessa.
Lajia tavataan vain alkuperäismetsien parhaimmin säilyneissä osissa.
Taitan pikkugalagon näkee useimmiten saalistamassa hyönteisiä. Ne hyppivät ketterästi pieneltä puunrungolta toiselle.
Vuorilla on usein öisin aika kylmä, ja Taitan pikkugalagolla onkin varsin vahva turkki muihin lämpimämmillä alueilla eläviin galagoihin verrattuna.
Väitöskirjatyöni tavoitteena on saada Taitan pikkugalago tunnistettua ja suojeltua.
Suojelu tarkoittaa erityisesti sen elinalueiden, alkuperäisten metsien suojelua ja uudelleenmetsitystä.
I will never forget fist time that I heard tree hyrax. I was sitting on a log. It was first time I was in the forest after dark. I was companied by Kenya Forest Service ranger Jonam Mwandoe. Startling call, that seemed to come just to my ear, almost dropped me from the log. I asked what an earth was that?
Jonam told me about tree hyraxes, but I really didn’t understand. I had no idea that there could be relatives of elephants in the trees. For some time I thought of them as some peculiar rodents, which they really are not!
Each night in the forest had been filled with their vocalizations, where individuals counter call to another. But it took weeks to see one. At the time I had no idea how special this event was.
This individual, probably young female was first tree hyrax I saw. It was resting just about 4 meters above the ground. Females have smaller and rounder tusks.
Researchers just don’t see tree hyraxes. And this is probably why these animals are so neglected in science. Studying animals that you can’t see in difficult and challenging conditions and producing scientific articles with real data even more difficult.
As time went on I gathered more pictures and tons of recordings of their vocalizations. I became more and more intrigued by these mysterious animals. Then it really hit me:
Tree elephants!!!!
Hyraxes belong to Paenungulata, their relatives are elephants and manatees. How amazing and unbelievable group!
My supervisor, emeritus professor Simon Bearder pointed out from recordings, that these tree hyraxes are new species for the science.
Special features of tree hyraxes
Belong to Paenungulata with elephants and manatees
Small tusks
Teeth like rhinos
Dense fur
Three toes
Round body
Eat leaves, fibrous, low calorie diet
Slow metabolic rate
Complicated digestion system
Low body temperature
Internal testes
Whiskers around the body
Scent gland
Spends days in tree holes
Use toilets
Extremely variable vocal communication
Solitary
Nocturnal
Variable vocal communication suggests that this species has complex social behavior, even though they are solitary. Knowledge of these species and their behavior is very limited.
This male is much larger and has bigger tusks.
Ecological niche of tree hyrax is the same as koala and sloth
In some two largest forests of Taita Hills, Ngangao and Mbololo tree hyrax density is high. However total area of these forests are only three square kilometers. As density is high, young animals are forced to move out of forest, where they easy food for dogs.
Tree hyrax only lives in indigenous forest. It is dependent on tree cavities for safety
Tree hyrax jumping from branch to another. Thinking and hesitating took minutes before actual jump.
How tree hyraxes can live in the canopy of tall mountain rain forest is amazing. Animal is heavy, it has only tree toes. It seems like species that is taken out of their real environment.
One form of protection for this species could be to build artificial nest in areas, where are trees, but no tree cavities. However replanting of indigenous forest and building corridors between fragments is necessary for long term survival of this species.
This sweet female was observing us from close range, she was possibly moving on to new tree.
These unknown tree hyraxes are in serious threat by human development all over Africa, not just in Taita Hills. Different species of tree hyraxes are possibly going extinct even before they are identified.
Mammals of Africa (2013):
“Major revision of this group is overdue”
Eastern tree hyrax (Dendrohyrax validus) drawing from Mammals of Africa (Kingdon 2013).
“Taita tree hyrax desperately needs taxonomic identification and conservation”
Cordeiro, Norbert J., Nathalie Seddon, David R. Capper, Jonathan M. M. Ekstrom, Kim M. Howell, Isabel S. Isherwood, Charles A. M. Msuya, et al. 2005. “NOTES ON THE ECOLOGY AND STATUS OF SOME FOREST MAMMALS IN FOUR EASTERN ARC MOUNTAINS, TANZANIA.” Journal of East African Natural History 94 (1): 175–89. https://doi.org/10.2982/0012-8317(2005)94%5B175:NOTEAS%5D2.0.CO;2.
IUCN. 2013. “Dendrohyrax Arboreus: Butynski, T., Hoeck, H. & de Jong, Y.A.: The IUCN Red List of Threatened Species 2015: E.T6409A21282806.” International Union for Conservation of Nature. https://doi.org/10.2305/IUCN.UK.2015-2.RLTS.T6409A21282806.en.
IUCN. 2014. “Dendrohyrax Validus: Hoeck, H., Rovero, F., Cordeiro, N., Butynski, T., Perkin, A. & Jones, T.: The IUCN Red List of Threatened Species 2015: E.T136599A21288090.” International Union for Conservation of Nature. https://doi.org/10.2305/IUCN.UK.2015-2.RLTS.T136599A21288090.en.
Kingdon, Jonathan, ed. 2013. Mammals of Africa. Vol. 1: Introductory Chapters and Afrotheria. London: Bloomsbury.
Roberts, Diana. 2001. “GEOGRAPHIC VARIATION IN THE LOUDCALLS OF TREE HYRAX – DENDROHYRAX VALIDUS (TRUE 1890) – IN THE EASTERN ARC MOUNTAINS, EAST AFRICA: TAXONOMIC AND CONSERVATION IMPLICATIONS.” UNIVERSITY OF READING.
In Taita Hills there is small primate species that was first seen in 2002 and then no observations were made until 2018. In 2023 we failed to find it from Ngangao forest.
Dwarf galagos hunt insects by jumping from small tree to another like its relatives makis in Madagascar. Photo Rosti 2019.
This tiny -only 100-180 grams weighing dwarf galago eats insects in the hearts of most pristine parts of indigenous forests.
Oryx – the International Journal of Conservation published 11.2020 conservation news about Taita mountain dwarf galago: Taita mountain dwarf galago is extant in Taita Hills of Kenya https://doi.org/10.1017/S003060531900142X
Cryptic dwarf galagos have intriguing hand morphology. Photo Rosti 2019.
Researcher from Nocturnal Primates Research Group identified calls of Taita mountain dwarf galago as Kenya Coast Dwarf Galago (Paragalago cocos). However these populations have been isolated for millions of years and live in completely different habitat. At the coast forest is low and temperatures high, in the mountains forest is high and temperatures low. All tree species are different between these forests. It seems that dwarf galagos in Taita Hills are relict population of once wider distribution of Kenya coast dwarf galagos.
Dwarf galago species are cryptic, meaning that they all look almost the same. Their vocal communication reveals the species, in the darkness of the forest, vocal communication is most important means of communication.
There is urgent need for conservation of forests and replanting of indigenous trees in Taita Hills.
Tree hyraxes of Taita Hills are new species for the science
This is first picture ever taken from Taita tree hyrax. They are highly vocal, but difficult to find. Photo Rosti 2019
Tree hyraxes of Taita Hills should be conserved as Critically Endangered species
Both species are dependent of indigenous trees as their habitat. Dwarf galagos eat insects and tree hyraxes eat leaves of indigenous trees. Both are dependent on tree cavities for daytime shelter.
How these species were found
Mysterious cryptic dwarf galagos was mentioned first in article in Journal of East African Natural History 91: 1–13 (2002) by Andrew Perkin, Thomas Butynski, Simon Bearder, Bernard Agwanda and Benny Bytebier 2002. Nothing happened after the article and nobody knew if this species existed any more.
Taita Hills research station has been the base of the research. Director of research station and professor of Helsinki University Petri Pellikka has contributed enormously to this research even before the beginning.
Professor from University of Helsinki, Jouko Rikkinen told me about this species, as he had been intrigued by it and its survival for years. Professor Rikkinen has been studying biodiversity of Taita Hills since 2009. Knowledge and insights of Jouko Rikkinen has been backbone of this research.
In August 2018 I began searching for these small primates, as no-one knew about their fate. My assistant in the forest was and still is Benson Mwakachola. He has been reliable and supportive companion in sometimes challenging conditions.
After search for several nights, we got super lucky and tiny animal with reddish eyes were looking at us in just few meters away. This dwarf galago seemed interested about us. And we were so happy to see it.
Emeritus professor Simon Bearder from Oxford Brookes University has contributed in many ways as he is expert on nocturnal mammals and primatology. Simon had been one of writers of first article about Taita mountain dwarf galago in 2002.
From the recordings Simon Bearder, who has 40 years of experience from nocturnal animal research in Africa, understood that tree hyrax in Taita Hills is different species than it had been thought to be.
News in Daily Mail: Adorable 3.5OUNCE African primate the Taita mountain dwarf galago is caught on camera for the first time in nearly 20 years as the species faces extinction
Animals of Taita, Kenya 